Persus Kristus: Mä lähden -EP

Persus Kristus on upeasti nimetty tamperelainen HC-punkyhtye, joka toi joulun alla maailmaan esikois -EP:nsä "Mä lähden". Levynjulkistuskeikka oli Tampereella Kulttuurikahvila Hertassa. Yhtyeessä musisoivat herrat Aslak Junttu (laulu), Anttu Puutio (rummut), TT Suosalo (kitara) sekä Felix Voltti (basso).

Persus Kristuksen musiikki ei kysele lupaa tai kosiskele yleisömassoja. EP sisältää viiden biisin verran "sitä ihteään", eli nopeaa, säälimätöntä suomenkielistä punkkia, jossa on energiatasot kohdallaan. Itse asiassa levy kuulostaa paljon raffimmalta kuin mitä yhtye kuulosti levyjulkistuskeikallaan livenä. Soundit ovat mutaiset ja karut niinkuin pitääkin. Kitarasoundi kaipaisi vielä lisää terää kuulostaakseen riittävän ilkeältä, mutta muuten kuulostaa siltä miltä pitääkin. Soitto toimii juuri sillä tavalla kuin tämäntyylisessä musiikissa kuuluukin.

Musiikillisesti Persus Kristus vaikuttaa pyörivän aika samanlaisessa todellisuudessa kuin valtaosa tämän hetken punk-orkestereista. Pyörää ei ole keksitty uudelleen, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan. Hienoimpia hetkiä sävellyksellisesti on Läski pukupelle -kappaleen maaniset kromaattiset laskut kertosäkeissä. Hitaampi ja ahdistavampi Kierrän ympyrää taas on EP:n outolintu, se tuo mieleen Mokoman ja muut vastaavat suomalaiset metalliyhtyeet. Sanoituksellisestikin vakavampana ja angstisempana kappaleena se tuo kuitenkin hyvän lisäulottuvuuden levylle. Riemukkain kappale on päätöskappale Radio Cock. Sen tervetullut rock-kritiikki saa hymyn huulille ja nostaa kappaleen kiistatta EP:n hienoimmaksi biisiksi.

Varsin harmillista levyssä on se, että hirveän isosta osasta sanoja ei saa selvää. Etenkin, kun vahvin ja omaleimaisin aines yhtyeessä tuntuu olevan sanoissa. Sanat sisältävät runsaasti omalaatuista huumoria (sikäli kun niistä saa selvää) joka osittain menee hukkaan.

Persus Kristus on oivallista kaahausta sitä tarvitseville. Voi olla, että ei-punk-diggareille kokonaisuus jää vähän kaukaiseksi, mutta heidän tuskin tarvitsee sitä kuunnellakaan.

Täältä sitä kuulee (raidat Läski pukupelle, Kierrän ympyrää ja Mä lähden):
http://www.facebook.com/pages/Persus-Kristus/136391166464755?sk=app_178091127385

Nurkostam: C

Nurkostam on vuonna 1998 perustettu yhtye, joka on saanut kimurantin nimensä perustajajäseniensä nimistä, kuin ABBA konsanaan. Toisin kuin ABBA, Nurkostam ei ole missään nimessä helppoa musiikkia. Vuonna 2009 julkaistu ”C”-niminen albumi sisältää yhdeksän kappaletta, jotka muodostavat yhteisen tarinallisen kokonaisuuden. Harvaa kappaletta tältä levyltä tekee mieli kuunnella yksinään, vaan kokonaisen kuvan saamiseksi on kuunnelta levy alusta loppuun. Monta kertaa. Tätä musiikkia en kuule Ruman tanssilattioilla tai Raumanmeren Juhannuksessa, koska ison musiikkimaailman keskittymiskyky on perinteisesti ollut noin kolmen ja puolen minuutin mittainen, mutta albumikokonaisuuksia arvostavalle musahamsterille (kuten allekirjoittaneelle) levy tarjoaa paljon.

Yhtyeen tyylin takaa kuuluu varsin laaja vaikutteiden kirjo. Äkkiseltään kuunneltuna Nurkostam tuo mieleen vanhat progressiivisen ja psykedeelisen rockin legendat, mutta kuuntelukertojen kasvaessa se alkaa kuulostaa yhä enemmän ja enemmän itseltään. Toteutus on modernin kuuloinen, ja mieleen tulee paikoin myös Opethin ja Porcupine Treen progepoppi. Yhtenä avainsanana voisi toimia myös minimalismi.

Levyn avaa kiemurainen The Pearl Song. Kuiva konerumpusäksätys ja supersiisti bassoriffi saavat seurakseen kaikuisia säkeistöjä ynnä siisteimmän syntetisaattorisoolon aikoihin. Salaperäinen Gone viekottelee epätoivon täyttämiin tunnelmiin hauraan laulun siivittämänä. Laulusoundi on jännittävä – aluksi sen hauraus jopa hieman ärsyttää, mutta mitä useampi kuuntelukerta on takana, sitä tarkoituksenmukaisemmalta se kuulostaa. Crawlin'nation kasvaa hienosti akustisen kitaran helinästä aika isoksi, jopa paikoin stadionmaiseksi. Slo Lee on mukavan kiero tahtilajeineen ja nyrjähtäneine syntikoineen. Levyn ja tarinan päättävä Darkmoor on kiehtova ja kaunis äänimaisema, johon voisi uppoutua kuukausiksi.

Kaikenkaikkiaan sävellystyö on hyvin laadukasta. Se erottaakin Nurkostamin aikamme valtavirrasta. Pintapuolisesti kappaleet saattavat kuulostaa ”normaaleilta” popkappaleilta, mutta kuuntelukertojen karttuessa ne alkavat muistuttaa enemmän Pekka Pohjola -tyylisiä eepoksia. Laadusta kertoo myös se, että levy tosiaankin kestää kuuntelukertoja.

Levykokonaisuutta vaivaa tietynlainen kliimaksittomuus. Teemalevyltä odottaisi jonkinlaista huipentumaa, mutta edes levyn päättävä Darkmoor ei tunnu sellaiselta. Levy viekottelee kuulijan syvälle vankilaansa, ja tarinaa kuuntelisi hyvällä ruokahalulla pitempäänkin. Tarina tuntuu kuitenkin loppuvan kesken. Jännitettä kasvatetaan monessakin biisissä, mutta se ei pääse purkautumaan.

Levyn äänimaailma on erittäin miellyttävä, sekä soundillisesti että sovituksellisesti. Se onnistuu samanaikaisesti kuulostamaan sekä erittäin viimeistellyltä että erittäin hiomattomalta ja originaalilta. Nurkostam uskaltaa olla välillä myös hiljaa, mikä on nykypäivänä harvinaisuus. Biiseissä ei ole mitään ylimääräistä tai turhaa, vaikkakin ne sisältävät paljon hienovaraisia yksityiskohtia. Tuotannollisesti C on upeaa jälkeä, tyylillisesti ja soundillisesti eheä ja huoliteltu kokonaisuus.

Levy kuultavissa:
www.nurkostam.com (playerin 9 ensimmäistä kappaletta)

Waltacunta - HMPH! -EP

Tamperelainen Waltacunta räimii suomenkielistä rockmusiikkia raskaahkolla poljennolla. Yhtyeen muodostavat Eetu Häkkinen (laulu), Kaarlo Korpela (basso), Mika Kopperoinen (kitara) sekä Miika Kekki (rummut ja örinälaulu), ja yhtye on metelöinyt suunnilleen vuoden päivät. Kuultavissa on vaikutteita Suomi-rockin jyräyhtyeistä, kuten Kotiteollisuudesta, Apulannasta, ehkä myös Don Huonoista.


Kolmibiisisen EP:n ehdottomasti paras kappale on avausbiisi Routainen pelto, joka sisältää jyräriffejä, raskaita rumpubreikkejä ja hyvää Kotiteollisuusmeininkiä. Yhtyeen soitto on myös parhaiten jäsentyneenä tässä kappaeessa, sovitus on looginen ja yhtenäinen.


Ehjä on kovin hajanainen kappalekokonaisuus. Vaikuttaa siltä, että visio biisin suhteen ei ehkä ole ollut tarpeeksi hioutunut äänitystilanteessa. Sekaisin on kaikenlaisia elementtejä akustisesta kitarasta örinälauluun, ja tempo tuntuu olevan jokusen iskun liian nopea. Lisäksi lead-kitara on aivan kauheassa epävireessä! Ensi kerralla virittäkää kitara vaikka jokaisen oton välissä. Kappale vaatisi tiukempaa soitannollista ja sovitksellista kuria.


Saasta-kappale on varsin rujoa tilitystä sekä sanoituksellisesti että sävelellisesti. Takapotkurunttaus tuo voimakkaasti mieleen Apulannan tuotannon, kitaraleadit taas Iron Maidenin. Erityisen siisti on kappaleen kertosäe riipivine huutoineen. Kappaleella on myöskin aivan mielettömän hieno ja maaninen lopetus! Iron Maiden -stemmakitara ei petä koskaan. Levy saa tämän kappaleen myötä varsin intensiivisen lopetuksen.


Waltacunta on sanoituksellisesti yllättävän kypsää materiaalia. Sanoista löytyykin tämän bändin (toistaiseksi) suurin vahvuus, niiden voisi kuvitella olevan isommankin yhtyeen tuotannosta. Karuja sielunmaisemia ja rankkoja kielikuvia, kuten suomalaiseen rock-sanoittamisen perinteisiin kuuluu. Kappaleissa kuulee tekijöidensä äänen ja se on hienoa.


Koko levyä leimaa soiton epätarkkuus. Eli käännettynä: Lisää tunteja treenikämpällä! Rumpalille klikkitreeniä ja yksinkertaistamista. Nyt fillaamista on ehkä hieman liikaa, yksinkertaisempi ilmaisu toisi lisätehoa ja raskautta pakettiin. Myös pientä temponheittelyä on ilmassa. Kitaristille niinikään klikkitreeniä, väkevät riffit pääsevät paremmin oikeuksiinsa kun ne menevät just eikä melkein. Sooloja kannattaisi myös rauhoittaa, ei ole mikään kiire. Laulussa on oikea asenne, mutta hiottavaa on vielä paljon. Rohkeutta lisää! Kun lauletaan rajuista asioista, täytyy laulajan seistä sanojensa ja viestinsä takana sataprosenttisesti. Lisäksi laulun rytmityksiä voisi tarkistaa. Nyt paikoitellen laulu menee mutinaksi, koska tavuja on liikaa liian lyhyessä ajassa.


Waltacunnalla on paljon keikkalavoja tahkottavana, kunhan vaan soitto ja laulu tiivistyy. Kappaleissa on ainesta ja omaa näkemystä selvästi löytyy, vaikka hiomista on tottakai vielä tehtävä. Jään innolla odottamaan, mihin suuntaan tämä Waltacunta laajenee.

EP kuultavissa:
http://www.mikseri.net/artists/?id=132566

Uuteen nousuun!

Terve

Edellinen blogini vuosi sitten oli paskaa. Nyt kokeilen jotain uutta.

Tahdon arvostella levysi.


Lähetä minulle joko:

sähköpostiin (aimo.laitamo@gmail.com) arvostelupyyntö. lähetän postiosoitteen, johon voi lähettää levyn saatekirjeineen

tai

linkki sivulle, jolta arvosteltava materiaali löytyy, mielellään jotain saatteentapaista tässäkin yhteydessä. sähköpostiosoite on aimo.laitamo(at)gmail.com

Molemmissa toimitustavoissa olis kiva, jos sais vielä lisäks levyn kansikuvatiedoston ku se on niin kivan näkönen tossa tekstin yhteydessä.



En aio mainostaa tässä blogissa mitään, vaan keskityn ainoastaan äänitysten arviointiin. En ole mikään musiikkijournalismin ammattilainen, mutta tykkään kovasti kirjoittaa musiikista. Minulle saa lähettää kaikengenreistä musiikkia. Saatan myös omatoimisesti arvioida saamiani tai ostamiani levyjä, keskittyen kuitenkin ehkä lähinnä pienempiin yhtyeisiin. Isommilla tuota palstatilaa riittää muuallaki..

Katsotaan mitä tästä tällä kertaa syntyy!