Nurkostam: C

Nurkostam on vuonna 1998 perustettu yhtye, joka on saanut kimurantin nimensä perustajajäseniensä nimistä, kuin ABBA konsanaan. Toisin kuin ABBA, Nurkostam ei ole missään nimessä helppoa musiikkia. Vuonna 2009 julkaistu ”C”-niminen albumi sisältää yhdeksän kappaletta, jotka muodostavat yhteisen tarinallisen kokonaisuuden. Harvaa kappaletta tältä levyltä tekee mieli kuunnella yksinään, vaan kokonaisen kuvan saamiseksi on kuunnelta levy alusta loppuun. Monta kertaa. Tätä musiikkia en kuule Ruman tanssilattioilla tai Raumanmeren Juhannuksessa, koska ison musiikkimaailman keskittymiskyky on perinteisesti ollut noin kolmen ja puolen minuutin mittainen, mutta albumikokonaisuuksia arvostavalle musahamsterille (kuten allekirjoittaneelle) levy tarjoaa paljon.

Yhtyeen tyylin takaa kuuluu varsin laaja vaikutteiden kirjo. Äkkiseltään kuunneltuna Nurkostam tuo mieleen vanhat progressiivisen ja psykedeelisen rockin legendat, mutta kuuntelukertojen kasvaessa se alkaa kuulostaa yhä enemmän ja enemmän itseltään. Toteutus on modernin kuuloinen, ja mieleen tulee paikoin myös Opethin ja Porcupine Treen progepoppi. Yhtenä avainsanana voisi toimia myös minimalismi.

Levyn avaa kiemurainen The Pearl Song. Kuiva konerumpusäksätys ja supersiisti bassoriffi saavat seurakseen kaikuisia säkeistöjä ynnä siisteimmän syntetisaattorisoolon aikoihin. Salaperäinen Gone viekottelee epätoivon täyttämiin tunnelmiin hauraan laulun siivittämänä. Laulusoundi on jännittävä – aluksi sen hauraus jopa hieman ärsyttää, mutta mitä useampi kuuntelukerta on takana, sitä tarkoituksenmukaisemmalta se kuulostaa. Crawlin'nation kasvaa hienosti akustisen kitaran helinästä aika isoksi, jopa paikoin stadionmaiseksi. Slo Lee on mukavan kiero tahtilajeineen ja nyrjähtäneine syntikoineen. Levyn ja tarinan päättävä Darkmoor on kiehtova ja kaunis äänimaisema, johon voisi uppoutua kuukausiksi.

Kaikenkaikkiaan sävellystyö on hyvin laadukasta. Se erottaakin Nurkostamin aikamme valtavirrasta. Pintapuolisesti kappaleet saattavat kuulostaa ”normaaleilta” popkappaleilta, mutta kuuntelukertojen karttuessa ne alkavat muistuttaa enemmän Pekka Pohjola -tyylisiä eepoksia. Laadusta kertoo myös se, että levy tosiaankin kestää kuuntelukertoja.

Levykokonaisuutta vaivaa tietynlainen kliimaksittomuus. Teemalevyltä odottaisi jonkinlaista huipentumaa, mutta edes levyn päättävä Darkmoor ei tunnu sellaiselta. Levy viekottelee kuulijan syvälle vankilaansa, ja tarinaa kuuntelisi hyvällä ruokahalulla pitempäänkin. Tarina tuntuu kuitenkin loppuvan kesken. Jännitettä kasvatetaan monessakin biisissä, mutta se ei pääse purkautumaan.

Levyn äänimaailma on erittäin miellyttävä, sekä soundillisesti että sovituksellisesti. Se onnistuu samanaikaisesti kuulostamaan sekä erittäin viimeistellyltä että erittäin hiomattomalta ja originaalilta. Nurkostam uskaltaa olla välillä myös hiljaa, mikä on nykypäivänä harvinaisuus. Biiseissä ei ole mitään ylimääräistä tai turhaa, vaikkakin ne sisältävät paljon hienovaraisia yksityiskohtia. Tuotannollisesti C on upeaa jälkeä, tyylillisesti ja soundillisesti eheä ja huoliteltu kokonaisuus.

Levy kuultavissa:
www.nurkostam.com (playerin 9 ensimmäistä kappaletta)